Selkäkipu

 

Kahdeksan kymmenestä aikuisesta kokee selkäkipua jossain elämänsä vaiheessa, eli selkäkipu on todella yleinen vaiva. Tilastojen mukaan selkäkipu pitkittyy tai toistuu merkittävällä osalla väestöstä. Selkäkipu on myös yksi eniten sairauspoissaoloja aiheuttavista syistä, joka aiheuttaa valtiolle ja työnantajalle satojen miljoonien eurojen kustannukset vuodessa, puhumattakaan selkäkipuisen tuskasta. Miksi etenkin alaselkä sitten kipeytyy niin herkästi ja monella se vaivaa kroonisesti? Onko selkämme tosiaan niin heikko?

 

Alaselkäkivun jaottelu

 

Selkäkipu voidaan jakaa pääryhmiin ja niiden alaryhmiin. Käydään tämä jako läpi, koska se auttaa sinua hahmottamaan selkäkivun moninaisuuden. Selkäkipu tyypillisesti jaetaan kahteen pääryhmään: spesifiin ja epäspesifiin selkäkipuun. 

 

Spesifit selkäkivut kattavat vain noin 5-10% prosenttia selkäkivuista. Nämä ovat tekijöitä, joita pystytään todentamaan lääketieteellisesti, joko kuvantamalla tai laboratorio-kokeilla. Vakavat tekijät ovat kasvaimet, nikamien murtumat ja reumasairaudet jotka kattavat vain 1% kaikista selkäkivuista. Näistä tiloista onneksi saadaan hyvää vihiä ja käsitystä jo kliinisestä oirekuvasta, sillä ne oireilevat melko eri tavalla, kuin muut tyypillisimmät selkäkivut ja näin selkäkipujen asiantuntija osaa ohjata potilaan jatkotutkimuksiin epäillessään kyseessä olevan jokin vakava patologinen tila. Vähemmän vakavemmat spesifit tilat ovat eriasteiset selkärangan hermopuristukset. Tyypillisin hermopuristuksen aiheuttaja on laajaasteinen välilevyn tyrä, jonka massa puristaa hermorakennetta siinä määrin kasaan, että hermon verenkierto heikkenee ja se alkaa oireilla. Hermopuristusoireet kattavat noin 5% selkäkivuista ja suurin osa paranee itsestään. Joskus oireet ja välilevyn työntymä ovat niin suuria, että tilanne ei ota parantuakseen ajan kanssa, jolloin tilanne tulee hoitaa kirurgisin toimenpitein.

Epäspesifit selkäkivut ovatkin onneksi selkeästi tyypillisempiä, sillä ne kattavat jopa 90% kaikista selkäkivuista. Vaikka kyseessä ei ole vakavan tilan omaava kipuryhmä, ne ovat hankalia, sillä tämän ryhmän selkäkipuja ei pystytä diagnosoimaan kuvantamisella tai verikokeilla. Kipuhan ei näy magneettikuvissa tai verenkuvassa. Tämä ongelma onkin ehkä suurin syy sille, miksi selkäkipua on vaikea saada kuriin ja se herkästi pitkittyy. Tässä tilanteessa selkäkivun todellisen asiantuntijan ja kliinisen diagnostiikan rooli kasvaa merkittävästi.

 

Epäspesifit selkäkivut voidaan jakaa ala-ryhmiin: mekaaniseen selkäkipuun ja ei-mekaaniseen selkäkipuun.

Mekaaninen selkäkipu (60%) on joko liikehäiriöstä tai liikekontrollin puutteesta johtuvaa kipua. Liikehäiriökipu esiintyy jossain selän liikkeessä, esimerkiksi eteentaivutus voi olla kivulias ja jäykkä. Syynä tälle ovat usein lihakset, lihaskalvot, fasettinivelet tai SI-nivelet, jotka ovat ärsyyntyneet syystä tai toisesta. Näihin puree parhaiten hieronta, faskia- ja nivelkäsittelyt ja selän vetreyttäminen monipuolisella liikkeellä.

Liikekontrollin puutteesta johtuva selkäkipu esiintyy usein jonkin aktiviteetin tai jonkin pitkän yksipuolisen asennon aikana tai jälkeen. Tyypillisiä esimerkkejä ovat kävely, imurointi, hiihto, istuminen tai seisominen. Kyseessä on siis alaselän hallinnan ja asennon hahmottamisen vaikeus, joka ärsyttää kudosten kipuhermopäätteitä. Nämä kivun aiheuttajat saadaan kuriin taparyhdin muutoksilla ja tietyillä liikekontrolliharjotteilla. Aivoja käytännössä opetetaan hahmottamaan selän toimintaa tarkemmin.

 

Ei-mekaaninen selkäkipu (30%) on viimeinen ryhmä tässä selkäkivun jaottelussa. Tämä korostuu etenkin kroonistuneissa (yli 3kk kestänyt) tai herkästi uusiutuvissa selkäkivuissa. Tässä ryhmässä kyseessä ei ole enää pelkästään selän rakenteiden ongelma. Kivun aiheuttaja  löytyykin hermoston kivunsäätelyjärjestelmän muuttuneesta toiminnasta ja herkistymisestä. Tätä kutsutaan sentraaliseksi sensitisaatioksi. Tätä toiminnan muutosta edeltää usein akuutit selkäkivut. Tämä on kriittinen vaihe, jolloin kivunsäätelyjärjestelmä saattaa oppia vääristyneen toimintatavan selästä tulevien tuntemusten käsittelyssä.

Tilastojen mukaan ensimmäinen selkäkipu paranee lähes kaikilla, mutta jo yksi selkäkipujakso lisää selkäkivun riskiä tulevaisuudessa. Tähän liittyy merkittävästi perityn hermoston toiminta, immuunijärjestelmän toiminta ja psykososiaalisen tekijät, kuten stressi ja negatiiviset uskomukset sekä asenteet selkäkipua kohtaan.  Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että kipusi olisi luulosairautta tai kipu olisi ”korviesi välissä”, vaikka oikeastaan se onkin, sillä kipu muodostuu aina 100% aivoissa. Kyse on puhtaasti kipufysiologiasta, hormonaalisista reaktioista ja sähköisestä aivotoiminnassa, jotka ovat suoraan kytköksissä ajatteluumme ja asenteisiimme, sillä ovathan kaikki ajatuksemmekin aivojen tuotosta. Aivot ovat plastiset, eli muokkautumiskykyiset läpi elämän, joten jos aivot omaksuvat jonkin väärän toimintatavan, niin ne voidaan myös opettaa siitä pois. 

Viimevuosien useiden tutkimusten myötä pitkittynyttä selkäkipua on alettu ymmärtämään huomattavasti paremmin ja sitä hoidetaan nykypäivänä paljon biopsykososiaalisella viitekehyksellä (CFT-menetelmä). Tässä viitekehyksessä kartoitetaan kaikki taustalla olevat  biomekaaniset, että psykososiaaliset esteet selkäkivun paranemiselle, ja näihin tekijöihin pyritään vaikuttamaan. Kipumekanismin ymmärtäminen on jo myös tehokasta kivunhoitoa. Pitkittyneestä selkäkivun aiheuttajista kerron yksityiskohtaisemmin  Hermoston herkistyminen -osiossa.

yhteenvedoksi voin todeta, että kaikkia näitä epäspesifejä selkäkiputyyppejä voidaan tutkia hyvin kliinisillä menetelmillä,  ja näihin voidaan vaikuttaa tehokkaasti erilaisilla hoitomuodoilla. Sekään ei ole epätavallista, että useampia kipuluokituksia ilmenee yhtäaikaisesti päällekkäin. Tärkeintä on saada oikea diagnoosi ajoissa!

 

Alapuolella oleva video kertoo lyhyesti ja ytimekkäästi oleellisia asioita selkäkivuista!