Huimaus – mistä huimaus johtuu ja miten sitä tutkitaan?

Huimaus on hyvin yleinen oire, joka voi ilmetä monella eri tavalla. Se voi tuntua ympäristön pyörimisenä, keinumisena, epävakautena, tasapainon pettämisenä tai pyörtymisen tunteena. Toisilla huimaus esiintyy lyhyinä kohtauksina esimerkiksi päätä käännettäessä, kun taas toisilla se voi olla jatkuvaa ja häiritä merkittävästi arkea.

Huimauksen taustalla voi olla useita erilaisia syitä, kuten sisäkorvan tasapainoelimen toimintahäiriöitä, hermoston aistitiedon käsittelyn ongelmia, niskan asentotunnon häiriöitä tai verenkierron säätelyyn liittyviä ongelmia.

Huimausoireen tarkempi selvittäminen on tärkeää, sillä erilaiset huimauksen muodot vaativat erilaisia tutkimus- ja kuntoutusmenetelmiä.

Mistä huimaus johtuu?

Tasapainon ylläpitäminen on monimutkainen neurologinen prosessi, jossa aivot yhdistelevät jatkuvasti eri aistijärjestelmistä saapuvaa tietoa.

Tasapainojärjestelmän toiminta perustuu erityisesti kolmeen keskeiseen aistijärjestelmään:

  • Vestibulaarinen järjestelmä (sisäkorvan tasapainoelin) tunnistaa pään liikkeitä, kiihtyvyyksiä ja asentoa suhteessa painovoimaan.

  • Näköjärjestelmä antaa tietoa ympäristöstä, kehon liikkeistä ja omasta sijainnista suhteessa ympäristöön.

  • Proprioseptinen järjestelmä (asentotunto) välittää lihaksista ja nivelistä tietoa kehon ja erityisesti pään asennosta sekä liikkeistä. Niskan ja alaraajojen asentotunnolla on erityisen tärkeä rooli tasapainon säätelyssä.

Aivot yhdistävät näistä järjestelmistä saapuvan tiedon ja muodostavat sen perusteella käsityksen kehon asennosta ja liikkeestä. Tämän tiedon avulla hermosto pystyy ohjaamaan silmien liikkeitä, säätelemään lihasten toimintaa ja ylläpitämään tasapainoa.

Huimausta voi syntyä, kun eri aistijärjestelmistä saapuva tieto on ristiriitaista, jokin järjestelmistä toimii puutteellisesti tai aivot eivät kykene käsittelemään ja yhdistelemään tietoa tarkoituksenmukaisesti.

Huimaus voi olla hoidettavissa

Huimaus voi olla hyvin kuormittava oire ja vaikuttaa merkittävästi liikkumiseen, työkykyyn sekä arjen turvallisuuden tunteeseen. Pitkittyessään se voi johtaa liikkumisen välttämiseen, tasapainon heikkenemiseen ja toimintakyvyn rajoittumiseen.

Moniin huimauksen muotoihin on kuitenkin olemassa tehokkaita hoito- ja kuntoutusmenetelmiä.

Huolellinen tutkiminen auttaa selvittämään, mistä oireet mahdollisesti johtuvat ja miten niitä voidaan lähestyä tarkoituksenmukaisesti.

Huimauksen eri muodot

Huimaus voidaan jakaa oireiden perusteella erilaisiin muotoihin, jotka voivat antaa viitteitä niiden taustalla olevista mekanismeista.

Kiertohuimaus

Kiertohuimauksessa henkilö kokee itsensä tai ympäristönsä pyörivän, vaikka todellista liikettä ei tapahdu. Kiertohuimaus liittyy usein sisäkorvan tasapainoelimen tai vestibulaarisen hermoston toimintahäiriöön.

Yksi tavallisimmista kiertohuimauksen aiheuttajista on hyvänlaatuinen asentohuimaus (BPPV), jossa pään asennon muutokset aiheuttavat tyypillisesti lyhyitä, voimakkaita huimauskohtauksia. Oireita voi esiintyä esimerkiksi sängyssä kylkeä kääntäessä, makuulle mentäessä tai päätä taakse kallistettaessa.

Lue lisää hyvänlaatuisesta asentohuimauksesta (BPPV)

Epävakauden ja keinumisen tunne

Kaikki huimaus ei tunnu pyörimiseltä. Huimaus voi ilmetä myös epävakautena, huojumisena, keinumisena tai tunteena, ettei oma keho pysy kunnolla tasapainossa.

Tällaiset oireet voivat liittyä esimerkiksi vestibulaarisen järjestelmän vajaatoimintaan, niskan asentotunnon häiriöihin tai keskushermoston tapaan käsitellä tasapainoon liittyvää aistitietoa.

Pitkittyneessä huimauksessa oireiden taustalla voi olla esimerkiksi PPPD (pitkittynyt asentoon ja havaintotoimintaan liittyvä huimaus), jossa huimaus ja epävakaus korostuvat usein pystyasennossa, liikkeessä tai visuaalisesti kuormittavissa ympäristöissä.

Myös niskan toimintahäiriöihin voi liittyä huimauksen tai epävakauden tunnetta. Niskaperäiseksi epäillyssä huimauksessa keskeinen mahdollinen mekanismi on niskan asentotunnon ja muiden tasapainoa säätelevien aistijärjestelmien välinen ristiriita. Niskaperäinen huimaus on kuitenkin erotusdiagnostinen käsite, ja muiden huimausta aiheuttavien sairauksien mahdollisuus on tärkeää huomioida.

Lue lisää niskaperäisestä huimauksesta

Pyörtymisen tunne ja ortostaattinen huimaus

Huimaus voi ilmetä myös heikotuksena, silmissä sumenemisena tai tunteena, että tajunta on lähdössä.

Erityisesti seisomaan noustessa tai pitkään pystyasennossa ollessa ilmenevä huimaus voi liittyä verenkierron ja autonomisen hermoston säätelyyn.

Tällaisia oireita voivat aiheuttaa esimerkiksi ortostaattinen hypotensio eli pystyasennossa tapahtuva verenpaineen lasku tai POTS-oireyhtymä, jossa syke kohoaa poikkeavan voimakkaasti pystyasentoon siirryttäessä.

Näiden oireiden selvittämisessä voidaan hyödyntää verenpaineen ja sykkeen mittaamista eri asennoissa sekä autonomisen hermoston toimintaa arvioivia testejä.

Huimauksen ja tasapainohäiriöiden mahdollisia aiheuttajia

Huimauksen taustalla voi olla useita erilaisia sairauksia ja toimintahäiriöitä. Tavallisimpia tai vastaanotolla huomioitavia syitä ovat esimerkiksi:

  • Hyvänlaatuinen asentohuimaus (BPPV) – lyhyet, pään asennon muutoksista laukeavat kiertohuimauskohtaukset.

  • Niskaperäinen huimaus – niskan toimintahäiriöihin mahdollisesti liittyvä huimaus tai epävakaus.

  • PPPD – pitkäkestoinen huimaus ja epävakaus, joka voi korostua liikkeessä ja visuaalisesti kuormittavissa ympäristöissä.

  • Mal de Débarquement -oireyhtymä (MdDS) – jatkuva tai pitkäkestoinen keinumisen ja huojumisen tunne, joka voi alkaa esimerkiksi laiva- tai lentomatkan jälkeen.

  • Vestibulaarinen migreeni – migreeniin liittyvä huimaus, jota voi esiintyä myös ilman samanaikaista päänsärkyä.

  • Vestibulaarineuriitti – tasapainohermon toimintahäiriö, joka aiheuttaa tyypillisesti äkillisen ja voimakkaan, pitkäkestoisen huimauksen.

  • Ménièren tauti – sisäkorvan sairaus, johon voi liittyä kohtauksittaista kiertohuimausta, kuulon vaihtelua ja korvaoireita.

  • Vestibulaarinen vajaatoiminta – yhden tai molempien sisäkorvien tasapainoelinten heikentynyt toiminta.

  • Ortostaattisen säätelyn häiriöt – esimerkiksi POTS ja ortostaattinen hypotensio.

  • Alaraajojen asentotunnon häiriöt – esimerkiksi polyneuropatian tai selkäytimen toimintahäiriön seurauksena.

  • Keskushermostoperäiset syyt – esimerkiksi pikkuaivojen tai aivorungon toimintaan vaikuttavat neurologiset sairaudet.

Huimausoireen taustalla voi olla myös useamman järjestelmän samanaikainen toimintahäiriö, minkä vuoksi oireiden kokonaisvaltainen tutkiminen on tärkeää.

Huimauksen tutkiminen vastaanotolla

Huimauksen tutkimisen tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät mahdollisesti aiheuttavat tai ylläpitävät oireita ja millaiset jatkotoimenpiteet ovat tarpeellisia.

Tutkiminen alkaa huolellisella haastattelulla, jossa kartoitetaan huimauksen luonnetta, kestoa, esiintymistä ja siihen liittyviä muita oireita.

Oleellisia kysymyksiä ovat esimerkiksi, ilmeneekö huimaus kohtauksittain vai jatkuvana, liittyykö se pään liikkeisiin, pystyasentoon tai visuaaliseen kuormitukseen sekä esiintyykö samanaikaisesti päänsärkyä, niskakipua, pahoinvointia, kuulomuutoksia tai muita neurologisia oireita.

Kliinisen tutkimisen sisältö suunnitellaan yksilöllisesti oirekuvan perusteella.

Mitä vastaanotolla voidaan tutkia?

Tasapaino ja asentotunto

Tasapainoa arvioidaan erilaisissa seisoma- ja liikkumistesteissä. Tutkimuksilla voidaan selvittää, miten näkö, vestibulaarinen järjestelmä ja kehon asentotunto osallistuvat tasapainon ylläpitämiseen.

Vestibulaarisen järjestelmän toiminta

Sisäkorvan tasapainoelimen toimintaa voidaan arvioida esimerkiksi pään liikuttamiseen perustuvilla vestibulaarisilla testeillä, silmien refleksivasteilla sekä asentohuimaustesteillä.

Silmien liikkeet ja silmäliikerefleksit

Silmien liikkeitä tutkimalla voidaan saada tietoa aivorungon, pikkuaivojen ja vestibulaarisen järjestelmän toiminnasta. Tutkimiseen voi kuulua esimerkiksi katseen kohdistamisen, silmien seurannan, sakkadien sekä nystagmuksen eli silmävärveen arviointia. Silmien liikkeitä voidaan tarkastella myös videonystagmografian avulla.

Niskan toiminta

Niskan liikkuvuutta, lihasten toimintaa, asentotuntoa ja liikkeenhallintaa voidaan arvioida erityisesti silloin, kun huimausoireisiin liittyy niskakipua, jäykkyyttä tai pään liikkeisiin liittyvää epävakautta.

Autonomisen hermoston ja verenkierron säätely

Jos huimausta ilmenee erityisesti pystyasennossa tai siihen liittyy sydämentykytystä, heikotusta tai pyörtymisen tunnetta, voidaan tutkia verenpaineen ja sykkeen säätelyä esimerkiksi aktiivisen seisomakokeen ja muiden autonomisen hermoston toimintatestien avulla.

Neurologinen toiminta

Tarvittaessa arvioidaan esimerkiksi aivohermojen toimintaa, raajojen koordinaatiota, tuntoa, lihasvoimaa ja refleksitoimintaa. Neurologisen tutkimisen avulla pyritään tunnistamaan mahdollisia keskushermoston tai ääreishermoston toimintahäiriöihin viittaavia löydöksiä.

Huimauksen hoito ja kuntoutus

Huimauksen kuntoutus riippuu aina oireiden taustalla olevasta syystä. Kaikkia huimauksen muotoja ei voida hoitaa samoilla menetelmillä, minkä vuoksi huolellinen tutkiminen on keskeisessä asemassa.

Esimerkiksi hyvänlaatuisessa asentohuimauksessa voidaan hyödyntää asentohoitomanöövereitä, vestibulaarisessa vajaatoiminnassa tasapainoelimen toimintaa kompensoivaa vestibulaarista kuntoutusta ja pitkittyneessä huimauksessa yksilöllisesti suunniteltuja tasapaino- ja siedätysharjoitteita.

Jos oireisiin liittyy niskan asentotunnon tai liikehallinnan ongelmia, kuntoutukseen sisällytetään myös niskan sensorimotorista harjoittelua. Ortostaattiseen huimaukseen liittyvissä ongelmissa kuntoutus ja muu hoito suunnitellaan verenkierron säätelyhäiriön ja sen mahdollisten taustasyiden perusteella.

Tavoitteena on tunnistaa oireiden taustalla vaikuttavat mekanismit ja suunnitella niiden perusteella mahdollisimman tarkoituksenmukainen, yksilöllinen kuntoutus.

Tarvittaessa asiakas ohjataan lääkärin arvioon tai jatkotutkimuksiin.