Päänsärky ei hellitä, tietokoneella työskentely väsyttää ja kaupassa käyminen aiheuttaa huimausta. Aivotärähdyksestä on kulunut jo kuukausia, mutta arki tuntuu edelleen tavallista raskaammalta.
Aivotärähdyksestä toipuminen etenee useimmilla ensimmäisten viikkojen aikana. Osalla oireet kuitenkin jatkuvat pidempään ja vaikuttavat työntekoon, opiskeluun, liikuntaan ja päivittäiseen jaksamiseen. Pitkittyneet oireet ansaitsevat huolellisen arvion: niiden taustalla voi olla useita hoidettavia tekijöitä.
Mitä aivotärähdyksessä tapahtuu?
Aivotärähdys on lievä aivovamma, joka voi syntyä esimerkiksi kaatumisen, urheilutapaturman tai liikenneonnettomuuden yhteydessä. Suora isku päähän ei ole välttämätön: myös vartaloon kohdistuva voima voi aiheuttaa pään ja aivojen nopean kiihtyvyyden tai kiertoliikkeen.
Vamma voi häiritä hermosolujen toimintaa ja aiheuttaa muutoksia aivojen aineenvaihdunnassa. Sana lievä kuvaa vamman alkuvaiheen vaikeusastetta – se ei tarkoita, että vaikutukset arkeen olisivat aina vähäisiä.
Tavanomaisessa aivotärähdyksessä pään tietokonetomografia tai tavallinen magneettikuvaus ei yleensä osoita poikkeavaa. Normaali kuvantamistulos ei kuitenkaan sulje pois aivotärähdystä eikä tarkoita, etteivät oireet olisi todellisia.Kuvantamisen perusteella ei myöskään voida luvata, ettei vammaan liittyisi lainkaan mikroskooppisia muutoksia.
Milloin oireet ovat pitkittyneet?
Pitkittyneistä oireista käytetään nimityksiä aivotärähdyksen jälkioireisto, post-concussion syndrome eli PCS sekä persistent post-concussive symptoms eli PPCS.
Määritelmät vaihtelevat eri yhteyksissä. Nykyisessä kansainvälisessä urheiluaivotärähdysten konsensuksessa pitkittyneillä oireilla tarkoitetaan yli neljä viikkoa jatkuvia oireita kaikissa ikäryhmissä. Aiemmin käytetty jako aikuisten kahden viikon ja lasten neljän viikon rajaan ei vastaa tätä suositusta.
Neljän viikon aikaraja ei tarkoita, että tutkimista tai kuntoutusta pitäisi odottaa siihen asti. Arvio on tarpeen jo aiemmin, jos oireet pahenevat tai toipuminen ei etene.
Millaisia oireita aivotärähdyksen jälkeen voi esiintyä?
Oirekuva on yksilöllinen. Tavallisia oireita ovat:
Näön sumentuminen ja näkökuormituksen huono sietäminen
Valo- ja ääniherkkyys
Keskittymis- ja muistivaikeudet sekä ajattelun hidastuminen
Uupumus ja tavallista herkempi väsyminen
Nukahtamisvaikeudet tai muut unen muutokset
Ärtyneisyys, ahdistuneisuus ja tunne-elämän herkistyminen
Samassa tapaturmassa voi syntyä myös niskan vamma. Niskakipu ja pään liikkeisiin liittyvät oireet on siksi tärkeää huomioida osana kokonaisuutta.
Miksi oireet voivat jatkua?
Pitkittyneillä oireilla ei ole yhtä kaikille yhteistä selitystä. Aivovamman vaikutukset, samanaikaiset muut vammat, aiempi terveydentila sekä unen ja mielialan muutokset voivat vaikuttaa oirekuvaan yhdessä. Pelkän oireen perusteella ei yleensä voida päätellä, mikä mekanismi sitä ylläpitää.
Huimaus, tasapaino ja näön kuormittuminen
Huimauksen yhteydessä on tärkeää arvioida tasapainojärjestelmän, silmien liikkeiden ja niskan toimintaa. Näiden alueiden ongelmat voivat esiintyä samanaikaisesti, joten huimausta ei kannata automaattisesti selittää yhdellä tekijällä.
Esimerkiksi lukemiseen, pään liikkeisiin tai liikkumiseen liittyvät oireet auttavat suuntaamaan tutkimista. Tavoitteena on tunnistaa, millaisissa tilanteissa oire syntyy ja löytyykö sille kohdennettavasti kuntoutettava osatekijä.
Päänsärky ja niskan oireet
Vamman jälkeinen päänsärky voi muistuttaa migreeniä tai jännityspäänsärkyä. Myös niskan kipu voi osallistua oirekuvaan. Migreenin kaltainen särky ei siis välttämättä tarkoita, että henkilölle olisi kehittynyt erillinen migreenisairaus.
Hoidon suunnittelussa selvitetään säryn luonne, esiintymistiheys ja sitä pahentavat tekijät. Lisäksi arvioidaan niskaa ja lääkkeiden käyttöä, sillä tiheä särkylääkkeiden käyttö voi osalla ylläpitää päänsärkyä.
Autonominen säätely ja rasituksen sieto
Osalla oirekuvaan voi liittyä autonomisen hermoston säätelyn häiriöitä, kuten pystyasennon huonoa sietämistä. Tällöin autonominen toiminta kuuluu arvioitaviin osa-alueisiin.
Dysautonomia ei kuitenkaan ole kaikkia pitkittyneitä oireita selittävä diagnoosi. Sen mahdollinen osuus arvioidaan oirehistorian ja tutkimuslöydösten perusteella.
Uni, keskittyminen ja psyykkinen kuormitus
Uniongelmat voivat voimistaa väsymystä, päänsärkyä ja keskittymisvaikeuksia. Siksi unen arviointi ja hoitaminen on olennainen osa toipumista. Kaikkea unettomuutta ei voi selittää autonomisen hermoston yliaktiivisuudella: taustalla voi olla esimerkiksi vuorokausirytmin muutoksia tai erillinen unihäiriö.
Myös ahdistuneisuus, mielialan lasku ja tapaturmaan liittyvä stressi voivat vaikuttaa oireisiin ja toimintakykyyn. Niiden huomioiminen ei vähennä vamman tai oireiden merkitystä, vaan auttaa kohdentamaan hoitoa koko tilanteeseen.
Miten pitkittyneitä oireita tutkitaan?
Tutkiminen alkaa tapaturman, alkuvaiheen oireiden ja toipumisen kulun läpikäynnistä. Lisäksi selvitetään, mikä arjessa onnistuu ja mikä aiheuttaa vaikeuksia.
Oirekuvan perusteella voidaan arvioida esimerkiksi:
Tasapainoa, vestibulaarista toimintaa ja silmien liikkeitä.
Niskan toimintaa ja päänsäryn piirteitä.
Fyysisen rasituksen ja pystyasennon sietoa.
Unta, vireyttä, muistia ja keskittymistä.
Mielialaa ja arjen kuormitusta.
Tutkimusten tarkoitus on tunnistaa hoitoa tarvitsevat osa-alueet ja mahdollinen jatkotutkimusten tarve. Kaikille ei tarvita samoja testejä tai samaa kuntoutusta.
Mikä auttaa toipumaan?
Nykyinen kuntoutus perustuu asteittaiseen aktiivisuuden lisäämiseen ja todettujen ongelmien hoitoon. Alkuvaiheen noin 24–48 tunnin suhteellisen levon jälkeen arjen toimintoihin palataan vähitellen oireiden sallimissa rajoissa. Suhteellinen lepo tarkoittaa kuormituksen keventämistä, ei täydellistä vuodelepoa tai kaikesta tekemisestä luopumista.
Pitkittyneiden oireiden kuntoutukseen voi kuulua esimerkiksi yksilöllisesti annosteltua liikuntaa, tasapaino- ja vestibulaarista kuntoutusta sekä niskan kuntoutusta. Näköön ja silmien toimintaan liittyvät oireet voivat edellyttää erillistä asiantuntija-arviota.
Samalla hoidetaan päänsärkyä, unta ja mielialaa sekä sovitetaan työ- tai opiskelukuormaa toimintakykyyn. Lievä, ohimenevä oireiden lisääntyminen aktiivisuuden yhteydessä voi kuulua toipumiseen. Selvä tai pitkään jatkuva paheneminen kertoo tarpeesta keventää kuormitusta ja tarkistaa suunnitelmaa.
Pitkittyminen ei tarkoita, ettei toipumista voisi enää tapahtua. Kuntoutuksen tavoitteena on lisätä toimintakykyä vaiheittain ja auttaa palaamaan itselle tärkeisiin asioihin. Tarvittaessa tähän tarvitaan usean ammattilaisen yhteistyötä.